Ota yhteyttä
Biovoimalle uusia vientisopimuksia: Biokaasun logistiikka- ja käyttöpaikkaratkaisuja Islantiin ja Latviaan

Biovoimalle uusia vientisopimuksia: Biokaasun logistiikka- ja käyttöpaikkaratkaisuja Islantiin ja Latviaan

Biovoima on sopinut biometaanin logistiikkaan liittyvistä toimituksista Reykjavikiin, Islantiin. Kaasunsiirtokontteja tilannut Sorpa on Reykjavikin alueen jätehuollosta vastaava yhtiö ja tuottaa biometaania erilliskerätystä biojätteestä. Sorpa on Biovoimalle ennestään tuttu asiakas, joka on kaksi kertaa aiemmin tilannut Biovoimalta vastaavia ratkaisuja biometaanin siirtämiseen eri käyttöpaikoille ja ollut yhteistyöhön ilmeisen tyytyväinen. Nyt tehdyllä lisäinvestoinnilla Sorpa vastaa biometaanin kasvavaan kysyntään Islannissa.

Nyt tilatut korkeapaineiset kaasunsiirtokontit ovat kustannustehokas ratkaisu silloin, kun biometaani halutaan kuljettaa kaasun käyttöä varten biokaasulaitoksen ulkopuolelle, esimerkiksi kaasuntankkausasemalle, prosessienergian tuotantoon biometaania käyttäville teollisuusyrityksille tai maakaasuverkkoon syötettäväksi. Paineistettuna kaasu puristuu noin 250-300-kertaisesti.

SORPAn omistaa kuusi kuntaa; Reykjavík, Kópavogur, Hafnarfjörður, Garðabær, Mosfellsbær ja Seltjarnarnes. SORPAn tehtävänä on huolehtia alueen jätehuollosta ja siten täyttää myös kuntien lakisääteiset velvoitteet. Siihen kuuluu vastaanotto- ja lajittelulaitoksen, kaatopaikan, kaasu- ja maakaasulaitoksen sekä kuuden kierrätyslaitoksen toiminta, joita käytetään kuntien kanssa tehdyn palvelusopimuksen nojalla.

Latvialainen BM Holding on tilannut Biovoimalta biometaanin verkkoonsyöttöratkaisun.  Latvian suurin biokaasun tuottaja vastaa verkkoliitoskonttien investoinneillaan osaltaan Baltian alueen kasvavaan biometaanin kysyntään ja tuotantoon. Baltiassa kaasun käyttö on hyvin yleistä ja maat ovat olleet ensimmäisinä sulkemassa Venäjältä tulevia maakaasuputkia. Muuttuneessa maailmantilanteessa korvaavia ja samalla ympäristön kannalta puhtaampia ratkaisuja kehitetään nyt vauhdilla.  Verkkoliitoskonttiratkaisun avulla biometaanin laatu ja paine säädetään tarkasti verkon vaatimusten tasolle ja tällä tavoin mahdollistetaan biokaasun syöttö maakaasuverkkoon. Biovoiman ratkaisulla myös kaasun hajustus sekä määrämittaus onnistuu luotettavalla tavalla.

BM Holding on osa Anaerobic Holdingia. Anaerobic Holding omistaa biokaasulaitoksia Latviassa yhteiskapasiteetiltaan 4,9 MW. Biokaasulaitokset tuottavat sähköä ja lämpöenergiaa uusiutuvista energialähteistä. Anaerobic Holding on sitoutunut vähentämään kasvihuonepäästöjä ja orgaanisen jätteen ympäristöystävällistä hyödyntämistä.

 

Lisätietoja projekteista:

Jani Kangasaho, myyntijohtaja Suomen Biovoima Oy

+358 50 468 7907

jani.kangasaho@biovoima.fi

Aiheeseen liittyvää

Biokaasusta biometaaniin – mitä Puola voi oppia Suomelta?

Tämän haastattelun pohjalta on julkaistu puolaksi artikkeli Od biogazu do biometanu – czego Polska może nauczyć się od Finlandii? – Agronomist 30.9.2026 agronomist.pl verkkoalustalla, kirjoitta...
Lue lisää uutisesta

Arvostettu Työpaikka sertifikaatti Biovoimalle

Biovoima on ulkopuolisen tahon toteuttaman työntekijäkokemuskyselyn perusteella todettu arvostetuksi työpaikaksi. Arvostettu työpaikka® -sertifikaatti myönnetään Arvostettu Oy:n toimesta vuosittain p...
Lue lisää uutisesta

Uusi video Vossin biometaanilaitoksesta

Biovoima on luovuttanut Norjan Vossissa sijaitsevan huipputeknologisen biometaanilaitoksen sen omistajalle BIR AS:lle, yhdelle Norjan suurimmista jätehuoltoyhtiöistä. BIR palvelee lähes 400 000 asuka...
Lue lisää uutisesta

Pysy ajantasalla uusiutuvan energian tuoreimmista uutisista

"*" näyttää pakolliset kentät