Ota yhteyttä
Biovoimalle merkittävä biokaasulaitoskauppa kotimaahan

Biovoimalle merkittävä biokaasulaitoskauppa kotimaahan

Suomen Biovoima delivers a compressor unit for pressurizing low-quality landfill gas. Read more!

Suomen Biovoima Oy on sopinut  biokaasulaitoksen rakentamisesta Pieksämäen Vesi Oy:n kanssa. Biokaasulaitos rakentuu Pieksämäen Kaaritiellä sijaitsevan jätevedenkäsittelylaitoksen yhteyteen, joka huolehtii noin 18000 henkilön vesihuollon palveluista Pieksämäellä ja sen lähialueilla. Rakennettava biokaasulaitos käsittelee oman jätevedenkäsittelylaitoksen lietteensä lisäksi myös muilta laitoksilta tulevaa puhdistamolietettä sekä rasvakaivolietettä. Syötteiden määrä laitokselle on noin 6000tn/a.

Laitoksen tuottamasta 100 %:sti uusiutuvasta biokaasusta tuotetaan sähköä sekä lämpöä CHP-laitteiston (combined heat and power) avulla. CHP-laitteistolta saatava sähköenergia on vuodessa 820 MWh ja lämpö 984 MWh. Energian määrä riittää kattamaan jätevesilaitoksen sekä biokaasulaitoksen energiatarpeen, ja mahdollisuus on myös syöttää sähköenergiaa kantaverkkoon.

”Savoon valmistuva laitos on jätevesilaitosten yhteyteen rakennettavien biokaasulaitosten suhteen iso suunnannäyttäjä myös muille jätevedenkäsittelylaitoksille.” -kommentoi Eero Tilsala kauppaa Biovoimalta.

Vuoden 2022 loppuun mennessä valmistuvasta biokaasulaitoksesta syntyvä käsittelyjäännös hyödynnetään lannoitekäytössä maatalouden tarpeisiin. Tämä parantaa osaltaan maatalous-sektorin haasteita lannoitekustannusten osalta.

Valmistuttuaan laitos parantaa merkittävästi alueen energiatehokkuutta ympäristöystävällisellä tavalla.

”Biokaasulaitos lisää merkittävästi jv-puhdistamon energian omavaraisuutta. Meillä on suuret odotukset hankkeelle.” -kommentoi Pieksämäen Vesi Oy:n toimitusjohtaja Matti Laaksonen.

Suomen Biovoima Oy:n toimitusjohtaja Eero Tilsala (vas.) sekä
Pieksämäen Vesi Oy:n toimitusjohtaja Matti Laaksonen (oik.)

Lisätietoja:

Eero Tilsala, Suomen Biovoima Oy
eero.tilsala@biovoima.fi
+358 40 514 7047

Matti Laaksonen, Pieksämäen Vesi Oy
Matti.Laaksonen@pieksamaki.fi
+358 44 588 2548

Aiheeseen liittyvää

Biogeenista hiilidioksidia teollisuudelle – uusi BIOliquefier‑teknologia muuttaa sivuvirrat arvokkaaksi tuotteeksi

Hiilidioksidi (CO₂) on pitkään nähty teollisuuden ja energiantuotannon haitallisena sivutuotteena, jota on pyritty vähentämään päästökaupan ja sääntelyn keinoin. Biokaasu- ja biometaanilaitokset ovat...
Lue lisää uutisesta

Vossin biometaanilaitos käyttöönotettu – biometaanituotanto käynnissä suunnitellusti

Uusi, moderni ja vaikuttava biometaanin tuotantolaitos Vossissa Norjassa on nyt virallisesti käyttöönotettu. Käyttöönotto vahvistettiin SAT-testin (Site Acceptance Test) läpäisyllä, joka osoitti tuot...
Lue lisää uutisesta

Biokaasusoihtu ja kompressoriasema Frevar KF:lle Fredrikstadiin, Norjaan

Biovoima toimittaa turvallisuusratkaisun, biokaasu- ja biometaanisoihdun, sekä kaasun kompressoriaseman Frevar KF:n biokaasulaitokselle Fredrikstadiin, Norjaan. Ratkaisut ovat tarpeen sekä nykyisen l...
Lue lisää uutisesta

Pysy ajantasalla uusiutuvan energian tuoreimmista uutisista

"*" näyttää pakolliset kentät

This field is hidden when viewing the form