Biovoima on toimittanut biometaanin logistiikkaratkaisuja, BIOlogistic CH4 – kaasunsiirtokontteja asiakkaalleen Sorpalle Reykjavikiin, Islantiin. Projekti saatiin päätökseen etuajassa tavoiteaikataulusta helmikuun lopussa 2024. Sorpalle toimitettiin viisi kaasunsiirtokonttia Biovoiman toimesta.

Korkeapaineiset kaasunsiirtoon tarkoitetut säiliöt ovat kustannustehokas ratkaisu silloin, kun biokaasu jalostetaan biometaaniksi ja sitä on kuljetettava kauemmaksi biokaasulaitokselta kaasun käyttöä varten. Biometaania voidaan kuljettaa teollisuuslaitoksiin, jotka käyttävät biokaasua prosessienergian tuotantoon, syötettäväksi maakaasuverkkoon tai liikennekäyttöön kaasun tankkausasemalle.

Investointi kaasunsiirtokontteihin tehostaa kuljetuksia ja vähentää liikennepäästöjä

Sorpa käyttää kaasunsiirtokontteja biometaanin kuljetukseen teollisuusasiakkailleen. Sorpan mekaaniikka- ja energiatekniikan insinööri Thorleifur Thorbjörnsson sanoo uusien konttien vähentävän kuljetuksia noin 250 % korkeamman kaasukapasiteetin ansiosta. Muutos tehostaa logistiikkaa ja vaikuttaa positiivisella tavalla myös ympäristöön päästöjen vähentämisen kautta.

Neljä viidestä kaasunsiirtokontista on valmistettu kevyestä ja edullisesta lasikuidusta. Nämä tyyppi IV:n kaasunsiirtokontit mahdollistavat suuren määrän CNG:tä kuljetettavaksi minimimassalla ja turvallisesti. Paineistettaessa kaasun tilavuus on noin 250–300 kertaa pienempi kuin ilmakehän paineessa. Yksi viidestä kaasunsiirtokontista perustuu terässylintereihin. Tyyppi I:n korkeapaineiset kaasun siirtosäiliöt ovat taloudellisin investointivaihtoehto lyhyille kuljetusmatkoille verrattuna kevyempiin konttiratkaisuihin.

SORPAn omistaa kuusi kuntaa; Reykjavík, Kópavogur, Hafnarfjörður, Garðabær, Mosfellsbær ja Seltjarnarnes. SORPAn tehtävänä on huolehtia alueen jätehuollosta ja siten täyttää myös kuntien lakisääteiset velvoitteet. Siihen kuuluu vastaanotto- ja lajittelulaitoksen, kaatopaikan, kaasu- ja maakaasulaitoksen sekä kuuden kierrätyslaitoksen toiminta, joita käytetään kuntien kanssa tehdyn palvelusopimuksen nojalla.

Lisätietoja:

Jani Kangasaho

Myyntijohtaja, osakas

+358 50 468 7907

jani.kangasaho@biovoima.fi