Toimitamme laitokset avaimet käteen -periaatteella suunnittelusta käyttöönottoon ja operointiin asti.
Biovoima on mukana tärkeissä biokaasualan tapahtumissa. Olemme innokkaita keskustelemaan mahdollisten asiakkaiden kanssa tavoitteista ja haasteista, jotka liittyvät biokaasu- ja biometaanilaitoksiin, sekä niiden suunnittelusta että jo toiminnassa olevien laitosten päivittämisestä ja kehittämisestä. Siksi Biovoima osallistuu aktiivisesti kotimaisiin ja kansainvälisiin alan tapahtumiin.
Toimimme Suomen lisäksi jo muissa Pohjois-Euroopan maissa, kuten Norjassa ja Baltian maissa.
Biokaasukongressi järjestetään kahdeksatta kertaa 14.–15. joulukuuta 2023 Varsovan Okecie-lentokenttähotellissa. Tänä vuonna tapahtuma, jonka järjestää alan merkittävä media, Magazyn Biomasa, kokoaa jälleen yhteen kansallisen ja eurooppalaisen biokaasualan edustajia teemalla: Biogas – new chapter eli suomeksi Biokaasu – uusi luku.
Konferenssissa käsitellään keskeisiä aiheita koskien uusia mahdollisuuksia biokaasun ja biometaanin alalla sekä biokaasun, biometaanin ja bioLNG:n käyttöä maataloudessa, lämmityksessä, energiassa ja liikenteessä.
Biovoima on mukana kongressissa strategisena kumppanina. Biovoiman myyntijohtaja, ja osakas, Jani Kangasaho kertoo tapahtumassa kotitalouksien ja ruokakauppojen biojätteen suuresta potentiaalista biometaanin tuotannossa kertoen aiheesta Tallinnan biometaanilaitoksen esimerkin kautta.
Katso tarkemmin tapahtumasta: Biogas Congress – Magazyn Biomasa
Nexpo Tallinn on vihreän teknologian tapahtuma, jossa esitellään maailman uusimpia vihreän teknologian innovaatiota ja tuodaan yrityksiä, ammattilaisia ja päättäjiä yhteen luomaan kestävämpää tulevaisuutta. Biovoiman osaston löydät Halli A:sta, osasto A10.
Tapahtuman verkkosivusto:
Nexpo | Touch of Future | International greentech exposition (nexpotallinn.com)
Lisätietoja meistä tässä tapahtumassa:
Valitsemme parhaat teknologiset ratkaisut asiakkaan tilanteen ja kannattavuuden näkökulmasta ja varmistamme laitteiden yhteensopivuuden.
Kumppanisi jokaisessa vaiheessa suunnittelusta käyttöönottoon.
Biokaasulaitoksen olemassa olon tarkoitus on toimia ympäristön kannalta kestävällä pohjalla ja olla kannattava investointi koko elinkaaren ajan.
Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyn tietosuoja- ja rekisteriselosteen.